Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
RAAKAA RAKKAUTTA.
Voiko olla mitään parempaa kuin raaka peruna tai hampaissa rouskuva raaka makaroni?! No ei voi! Sipuli menee myös oikein hyvin tuollaisenaan! Tuleekohan mitään ruokaa tehtyä niin, että maltan olla tunkematta asioita suuhuni ennen kypsentämistä.. Raakaa lihaa en syö. Enkä taikinoita. Jotkut pitää outona, jotkut valittaa että mahaani alkaa koskemaan, joillain on vielä oudompia mielihaluja raakailuun, vai onko?
lauantai 10. joulukuuta 2011
ILLALLINEN YHDELLE.
Pimeää ja hiljaista. Nautin. Ihan vaan omasta seurasta. Vierashuoneen asukkaat ovat muualla ja en voi muuta sanoa kun että kiitos siitä! Viime viikko vei kaikki voimat ja eilen kotiin päästyä nukuin heti muutaman tunnin, perään vetäisin kunnon yöunet. Akkujen lataus jatkui tänään iltapäivän hämärtyessä, kun käperryin sohvalle viltin ja kissan alle ja nukuin parituntia. Nyt on olo hieman pöhnäinen, mutta levännyt.
Kaivelin laatikoita, etsin kynttilöitä, keitin itselleni jauhelihasopan ja sammutin valot. Illallinen kynttilöiden valossa vain ja ainoastaan minulle.
PS. Muista osallistua ARVONTAAN, huominen enää aikaa!
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
SUNNUNTAI.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Nam.
Meillä syödään nykyään smoothieita useita viikossa, mainio välipala töihin. Katselin netistä uusia marja ja hedelmä ideoita ja huomasin että useassa ohjeessa lisätään sokeria. Minun blenderiin eksyy yleensä jäisien marjojen lisäksi banaani, omena, appelssiini tai kaikki ja maustamatonta jugurttia -ei sokeria. Ei voi kyllästyä. Kesällä pakastetut marjat vaan meinaa jo loppua.
Kuva on: täältä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








