lauantai 2. huhtikuuta 2011

KUKKA.


Sain eilen maailman huonointa palvelua kukkakaupassa. Ostin työhönsä kyllästyneeltä floristilta silti kukan, joka oli söpö ja sille kaveriksi toisen. En edes tiedä mikä kukka on, floristikaan ei "tiennyt" (??). Vettä satoi ja oli kamalan liukasta. Lähdin töihin puolituntia etuajassa ja seisoskelin sitten bussia kylmissäni odotamassa. MUTTA. Tänään on hyvä päivä. Aurinko ei paista, on koleaa ja sain nukuttua työyön jälkeen vain muutaman tunnin. Mutta meillä on ystävän kanssa piirustusilta ja samalla saa nauttia vähän viiniä. Tästä tulee hyvä päivä.

5 kommenttia:

NAKU kirjoitti...

Huono palvelu ärsyttää niin paljon. Tuntuu, että siihen on törmännyt joka paikassa viime aikoina. Ja muutenkin epäkohteliaisiin ihmisiin.

Mutta me ei lannistuta. Kukka on ihana. Ja piirustusilta kera ystävän ja viinin kuulostaa kerrassaan mahtavalta. Mukavaa iltaa :)

Unni kirjoitti...

Samaa mieltä, huono palvelu on niin rasittavaa ja minä ainakin äänestän jaloillani, toista kertaa sellaiseen paikkaan en mielelläni mene.

Olen kuitenkin käynyt vastaiskuun: Jos saan hyvää ja miellyttävää palvelua, yritän aina muistaa erikseen siitä kiittää. Se tuo hyvän mielen paitsi itselle, toivottavasti myös myyjälle.

JULIA. kirjoitti...

Naku: Kiitos! Huippu ilta oli ja jatkuikin odottomattomasti luultua pidempää :)

Louna: Hyvästä palvelusta kyllä mielellään kiittää ja kehuu. Kiitin kyllä kyseistäkin, mutta en kyllä kovin iloisesti.

Saija kirjoitti...

Mulla kanssa huono palvelu iskostuu mieleen niin, että toista kertaa en joko mene tai sitten saatan ilmaista itseäni vaikka käyttäytymällä yliystävällisesti toivoen että myyjä ymmärtää ankean käytöksensä...
Piirustusilta! Ooh, mun niin pitäisi kanssa aloittaa piirtäminen tai en kohta osaa enää ollenkaan. Sitä aina vain maalaa ja meinaa unohtaa että piirtäminenkin on ihanaa. Pitäisi ehkä aloittaa kanssa pitämään ystävien kanssa jotain piirustuskerhoa. :) Mua kiinnostaisi että mitä te piirrätte ja millä välineillä ja ihmeessä joskus laita kuvia, jos vaan suinkin haluaisit....ois ihana nähdä!

JULIA. kirjoitti...

Saija: Meillä on aina tälläisia tehdään yhdessä = saadaan aikaisiksi piirustus juttuja! Eli nyt minä ahkerana tein ennakkotehtäviä ja ystäväni piirteli taas koulujuttujaan. On kiva kun on joku jolta saa heti krittiikkiä ja jonka kanssa ajatukset lentää :)