Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. syyskuuta 2011

PIMENEE.




Kun saan sullottua avaimen kotioveen, kello on jo vähintään viisi. Sisällä saa lyödä heti valot päälle. Vitamiinipurkki pöydälle ja nappia naamaan. Tomaatti ehti vielä tehdä yhden poikueen, näinköhän ne vielä muuttuisi punaisiksi sisällä! Ahkerana koululaisena, sivutin koulutyöt tehokkaasti askartelemalla Ikean jakkaroihin kuoseja. Kivaa oli!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Ihanuus.




Tullessani äsken töistä kotiin löysin "tuvan" lattialta kaksi tyyppiä. Alku hämmästyksen jälkeen totesin tutuiksi ja annoin heidän jatkaa uniaan. Kissa oli liittynyt poikien nukkuma seuraan uusimmalle kirppis löydölleni, ihanalle pikkuiselle nojatuolille. Pehmikkeenä kun oli vielä jonkun villakangastakki -kyllä kelpasi.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Säkki/tuoli.



Ajattelin ensimmäistä kertaa sitten yläasteen käsityötuntien polkaista ompelukoneen käyntiin. Tarkoituksena olisi surauttaa säkkituoli, kirjaimellisesti tuolin mallinen. Huomenna saan ystävältä kaavoitus apua. Katsotaan mikä on lopputulos. Ihmeitä en odota.

Kuva 1 on: täältä
Kuva 2 on: täältä

perjantai 22. lokakuuta 2010

Lähetys vastaanotettu.



Eilen ne sitten saapuivat -valkoisina! Olin innoissani..kunnes. Huomattiin, että joka tuolista oli vähintään 2-4 muoviosaa (lattiansuojat) rikki. Ilmeisesti ruuvattu liian tiukkaan ja sitten kolahdellessa halkeilleet, osasta oli lohjennut kokonaan pois. Maanantaina pitäisi saada uudet osat. Odotellessa.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Lipasto.


Muistatteko senkin jonka saimme ostettu parilla kympillä entiseltä asukkaalta. No se kaipaisi vähän uutta sävyä - harmaampaan tai mustempaan päin. Koska lipastossa on viilupinta siihen koskeminen pelottaa. Uskaltaako sitä hioa vai meneekö viilupinta rikki ja millä lipaston käsittelisi? Haluaisin luulatavasti että viilun kuvio näkyisi edelleen läpi.. Missä on kaikki pintakäsittelijä tutut kun niitä eniten kaipaa! Täytynee marssia maalikauppaan lipaston kuvan kanssa ja jakaa murhe heille, ehkä siellä osataan auttaa..toivon ainakin.

torstai 16. syyskuuta 2010

Julian "to do" lista

HANKINNAT:

Makuuhuone
-sänky (160x200)
-yöpöydät (ei kiirettä, odotan niitä oikeita)
-tauluhyllyt (etsimään)
-rahi (puuh)
-koukut seinään (kivoja odotellessa)
-matot ? (tarviiko niitä, kissa tappaa ne kuitenkin)
-ovi (suunnittele ja tilaa -ei pitäs olla ihan hirmu vaikeaa)


Eteinen
-vaaterekki (päätä jo)
-paikka avaimille ja kengille ?
-kynnysmatto (saako niitä muka nättejä -kertokaa jos tiedätte)


Tupa
-tilaa tuolit (hay-hee)
-matto (kipaise ikean kautta)
-tv-taso/kirjahylly (valitse ja tilaa)
-sohvapöytä (löytyy varmasti halvemmallakin kun 900€)
-valtava säkkituoli (lahjo sisko tekemään)
-tv (kerjää lahjaksi isältä)
-valaisin (saa maksaa "paljon")



Sitten kun kaikki on paikoillaa, koti näyttää samalta kuin kuvissa ;)

Kuvat on: täältä

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Stringit seinälle.



Löysin meille olohuoneeseen täydellisen "kirjahyllyn", tai oikeastaan ystäväni muisti tuoneensa ruotsista messuilta esitteen kyseisestä puljusta ja niimpä minä sitten tutustuin tuotteeseen tarkemmin. On näihin Sring:n tuotteisiin törmännyt aikaisemminkin, lehdissä ja parissa blogissa ainakin. Meille ottaisin varmaankin valkoisilla hyllyillä, yhdellä kaapilla ja mustalla "rungolla". Täytyy ensin saada se keittiö valmiiksi, niin näkee paljon mustaa vastakkainen seinä vaatii tasapainottamaan täysin mustaa keittiötä. Ainut ongelma on se, että rippilahjaksi saatu kuvaputki tv pitäisi poistaa käytöstä ja ostaa uusi pieni ja litteä tv tilalle -voi harmi.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Take out.


Eteiseen kenkien ym. romppeen säilytykseen, jota ei koko ajan ole käyttämässä olisi Klaus Aallon suunnittelema Take out lipasto melko toimiva. Miltä muoviset "laukut" sitten oikeasti näyttää, siitä pitäisi ottaa selvää..ja hinnasta.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Keittiö mielessä.



Keittiö kaupasta soitettiin tänään, että keittiömme on saapunut Tanskasta! Ensi viikolla kun sähkäri on käynyt ahkeroin maalit ja laminaatin tupakeittiöön, jotta päästäisiin ehkä sitten viikonlopun aikana asentamaan niitä kaappeja. Olen malttamaton ja tahdon kaiken heti nyt -ei paras luonteenpiirre mutta laittaa vipinää kinttuihin.

Pientä keittiö suunnittelua on jo ilmassa. Haluaisin pyöreän ruokapöydän ja Ikean Docsta on melko mieleinen, en tosin ole nähnyt sitä elävänä vielä. Tuolit onkin sitten hankalampi juttu. Katselin parvekkeelle kalusteita ja löysin Finnish Design Shopista ihanan Hee -sarjan tuolit. Väreistäkään ei olisi pulaa, meille keltaiset, mustat tai valkoiset -tai sitten kolme valkoista ja yksi keltainen tai musta! Jääkaappipakastin on vielä kateissa..