tiistai 2. marraskuuta 2010

Viikonloppua odotellessa..


Lauantaina on juhlat. Kiire on ja vielä kiireempi tulee. Onneksi ystävä tekee ruoat, joten saan itse nukkua koko aamupäivän töistä tultua. Patjoja pitäisi hakea lainaan, jotta kaikki pitkänmatkan vieraat saavat nukkumapaikan. Tänään kävin hoitamassa paljon asiota mitkä on jäänyt ja jäänyt. Ostin myös pitkästä aikaa itselleni jotakin -housut. Niin pienet, että olin järkyttynyt että mahduin niihin! Joustaahan ne kyllä, mutta olen silti kuin nakki kuoressaan. Otin myös kuvia kotoa. Ollaan saatu valaisimia kattoon, asioita paikoilleen, ommeltu tyynynpäällisiä ja olen myös järjestellyt paikkoja uuteen uskoon. Maali puuttuu kahdeta patterista ja parista valaisimesta. Ja tilasin sohvapöydän vihdoinkin! Kamera vain jäi kotiin, joten kuvia saatte odottaa ensiyöhön.

Kuva on: täältä

Ei kommentteja: